Aurinkoinen Alberta – provinssi, jossa eletään ja hengitetään energiaa

Energia on osa useimpien albertalaisten identiteettiä, se on syvällä monien perheiden perimässä ja paljon enemmän kuin pelkkä palkka. Taloudellisesti katsottuna energian osuus on yli 10 % provinssimme kokonais-BKT:stä. Ei ole epätavallista, että kokonaiset perheet työskentelevät energia-alalla. Oma perheeni on hyvä esimerkki tästä: Tätä kirjoittaessani voin ylpeänä kertoa, että meitä on kolme sukupolvea viideltä eri vuosikymmeneltä ja […]

Energia on osa useimpien albertalaisten identiteettiä, se on syvällä monien perheiden perimässä ja paljon enemmän kuin pelkkä palkka. Taloudellisesti katsottuna energian osuus on yli 10 % provinssimme kokonais-BKT:stä. Ei ole epätavallista, että kokonaiset perheet työskentelevät energia-alalla. Oma perheeni on hyvä esimerkki tästä: Tätä kirjoittaessani voin ylpeänä kertoa, että meitä on kolme sukupolvea viideltä eri vuosikymmeneltä ja kolmella mantereella, jotka työskentelevät kaikki Albertan energiahankkeissa tai energia-alan yrityksissä tai niille.

Albertan onnekkaan sijainnin ansiosta meille on suotu runsaasti luonnonvaroja. Meidät tunnetaan raakaöljystämme, ja öljyvarantomme ovat maailman kolmanneksi suurimmat Saudi-Arabian ja Venezuelan jälkeen, mutta energiapalettiimme kuuluu paljon muutakin. Luonnonvaramme ovat yksi syy Kanadan nykyiseen hyvään elämänlaatuun [1]. Alberta on ollut painoluokkaansa ylempänä jo vuosikymmeniä. Kanadassa on tällä hetkellä n. 38 miljoonaa ihmistä, joista Albertassa asuu vain vaatimattomat 4,4 miljoonaa. Albertalaisten vuosittainen osuus liittovaltion kokonaisbudjetista on 15–32 % (BTK:n vaihtelun mukaan) provinssin tulonsiirtoina. Näillä tulonsiirroilla on tuettu kansallisesti rahoitettuja palveluja ja infrastruktuurihankkeita. Tämän vuoksi olemme sekä ylpeitä elinkeinoistamme että suojelemme niitä raivoisasti. Albertan talousnäkymät ovat suoraan yhteydessä kansalliseen elintasoon.

Maailman kulkiessa kohti puhtaampaa tulevaisuutta, Alberta hyödyntää edelleen sijaintiaan. Tämän vuoksi käytämme nimitystä Aurinkoinen Alberta, kun kerromme, mistä tulemme. Alberta paistattelee auringossa lähes 300 päivää vuodessa, mikä tuottaa keskimäärin 1276 kWh/kW/v. Sattumoisin valjastamme myös paljon tuulivoimaa. Jo vuonna 2019 Albertassa katettiin tuulivoimalla yli 625 000 kotitalouden energiantarve. [2]. Aurinko ja tuuli tuovat oman lisänsä energiapalettiimme ja tarjoavat albertalaisille lisätyökaluja maailmanlaajuisen energiabrändimme ylläpitämiseen. Vuoteen 2030 mennessä 35 % energiastamme tuotetaan uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tämä on jo hienoa sinänsä, mutta tosi mahtavaa on, että johdamme Kanadan energiamurrosta. Suhteessa kaikkeen provinssimme saamaan perinteisen energiantuotannon arvosteluun vain harva taho kertoo kaunista tarinaa siitä, kuinka olemme hiljaisesti ja sitkeästi siirtymässä kohti puhtaamman tulevaisuuden varmistavaa energiantuotantoa. Energiamurroksen ansiosta energiaidentiteettimme ja taloutemme säilyvät vahingoittumattomina ja olemme yhtä vaikutusvaltaisia kuin ennekin.

Tässä on uskomaton tarina kerrottavana. Albertalainen sydämeni halkeaa ylpeydestä nähdessäni, että kaikesta politiikasta, arvostelusta, pandemiasta ja vakavista markkinaheilahteluista huolimatta Albertassa tapahtuu valtavan hyviä asioita. Perheeni ja ystäväni ovat osa tätä, ja todennäköisesti monet sinunkin ystävistäsi ja perheenjäsenistäsi ovat. Ja nyt Korkia, yritys, jolle työskentelen Suomessa, on osa tätä. Albertalaiset toimivat jatkuvasti paremman Kanadan puolesta. Perintömme ja tulevaisuutemme ovat yhtä, ja voi hyvänen aika, kuinka aurinkoiselta tulevaisuus näyttääkään.

 

Lähteet:

[1] OECD Better Life Index

[2] Alberta’s Wind Energy Industry, Business in Calgary