Kumpi on parempi, aktiivisesti hoidettu rahasto vai indeksiin sijoittaminen? Keskustelu tästä on jatkunut pitkään, ja kysymys jakaa niin sijoittajia kuin palveluntarjoajia. Vahvoja mielipiteitä on puolin ja toisin.

Perinteisten rahastovertailujen ja tutkimusten mukaan aktiiviset rahastot häviävät indekseille keskimäärin kulujen verran. Tyypillinen selitys on, että aktiiviset rahastot eivät onnistu johdonmukaisesti valitsemaan indeksejä voittavia osakkeita. Tällä perusteella moni valitsee indeksin.

Tutkimusten mukaan aktiiviset rahastot ovat kuitenkin hyviä osakevalinnassa. Denverin yliopiston rahoituksen emeritusprofessorin Thomas Howardin vuonna 2016 tekemän tutkimuksen mukaan aktiivisten osakerahastojen 20 isointa omistusta voittavat ja loput omistukset häviävät indeksille. Tutkimuksessa mukana olleissa yli 4000 rahastossa oli keskimäärin 113 osaketta. Seurauksena tyypillinen rahasto hävisi kulujen jälkeen indeksilleen. Johtopäätös on helppo: monien aktiivisten rahastojen heikko tuotto johtuu liiallisesta hajauttamisesta ja indeksin seuraamisesta eli ”kaappi-indeksöinnistä”.

Rahastoja ei siis näyttäisi vaivaavan osaamattomuus osakevalinnassa, vaan alalla vakiintuneet käytännöt, jotka johtavat kaappi-indeksöintiin. Howardin vuonna 2014 tekemän tutkimuksen mukaan aidosti aktiivinen rahasto, joka noudattaa johdonmukaisesti sijoitusstrategiaansa, voittaa indeksin selvästi. Hyvä rahasto ei hötkyile markkinatrendien mukaan, vaan noudattaa kurinalaisesti sijoitusstrategiaansa ja sijoittaa näkemyksellisesti pieneen määrään osakkeita, joihin se uskoo.

Miten sitten tunnistetaan hyvät ja aidosti aktiiviset rahastot? Aktiivisiin rahastoihin kohdistuva kritiikki on osittain perusteltua, sillä monia indeksiä seuraavia rahastoja markkinoidaan aktiivisina. Maailmalta löytyy tuhansia itseään aktiiviseksi kutsuvia rahastoja, mutta tutkimusten mukaan hyvät aidosti aktiiviset rahastot ovat harvassa.

Rahastotutkimus seuloo jyvät akanoista ja aktiivisuudesta kertovat tunnusluvut. Active Share paljastaa, kuinka suuri osuus rahaston sisällöstä todellisuudessa eroaa indeksistä. Tracking Error eli aktiiviriski puolestaan kertoo rahaston tuoton vaihtelusta indeksin tuottoon nähden. Mitä korkeampi Active Share ja Tracking Error ovat, sitä enemmän rahasto poikkeaa indeksistä eli rahaston salkunhoitaja ottaa näkemystä.

Osakkeiden lukumäärä ja rahaston koko ennustavat menestystä. Mitä vähemmän sijoituskohteita, sitä parempi. Käytännössä sopiva määrä on noin 30-50 osaketta. Mikäli rahaston hallinnoitavat varat kasvavat markkinaan nähden liian suuriksi, rahaston tuotto indeksiin nähden heikkenee. Pienempi rahaston koko antaa salkunhoitajalle mahdollisuuden noudattaa sijoitusstrategiaansa.

Sijoitussalkussa sekä aidosti aktiiviset rahastot että indeksituotteet ovat perusteltuja. Pitkällä aikavälillä hyvä ja aidosti aktiivinen rahasto tuo indeksiä korkeamman tuoton kulujen jälkeen. Indeksituotteet puolestaan ovat hyviä lyhyen aikavälin näkemyksen toteuttamiseen niiden helppouden ja alhaisten kulujen myötä. Ainoastaan kaappi-indeksirahasto on varma häviäjä.

Lukuvinkkejä
Yhteydenotto

Saammeko lähettää sinulle kuulumisia?

Emme spämmää. Lähetämme sinulle 1-2 kuukauden välein mm. sijoitustiimimme kattavan markkinakatsauksen, asiantuntijoidemme sekä vieraskynien kommentteja ajankohtaisesta teemoista sekä Korkian kuulumisia. Voit perua tilauksen koska tahansa.