Kaksi uutta juniorikonsulttia on aloittanut konsultoinnin asiantuntijatiimissä Helsingin toimipisteellä. Disa Laine aloitti työt jo marraskuun lopulla ja Onni Hytti puolestaan tammikuun alussa.

”Tavoitteenamme on rakentaa asiantuntijuudeltaan erittäin vahva ja monipuolisesti eri kestävän kehityksen osaamis- ja vahvuusalueista tuleva tiimi. Yhteistä kaikille korkialaisille on vahva halu ja motivaatio olla kehittämässä uudenlaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja”, kertoo Disan perehdytyksestä tiimissä vastaava Senior Consultant Eerik Klemetti.

Disa opiskelee kauppatieteitä Vaasan yliopistossa. Pääaineensa, talousoikeuden, lisäksi Disa on opiskellut laskentatoimea, rahoitusta ja markkinointia. Monipuolisen kaupallisen koulutustaustansa lisäksi Disa on ennen Korkialle tuloa työskennellyt Hartwallilla mm. viennin ja markkinoinnin tehtävissä. Vahva kiinnostus kestävän liiketoiminnan kehittämistä kohtaan sai Disan hakemaan Korkialle.

”Olen seurannut mielenkiinnolla Korkian toimintaa jo jonkin aikaa ennen tänne hakemista. Tuntuu siis mahtavalta päästä oppimaan lisää kestävän liiketoiminnan rakentamisesta nimenomaan Korkialla”, kommentoi Disa.

”Olemme innoissamme saadessamme uusia tekijöitä ja yhä monipuolisempaa osaamista tiimimme! Perehdytyksen ”buddyina” me kokeneemmat konsultit varmistamme, että motivoituneet ja kestävästä kehityksestä innostuvat juniorkonsulttimme pääsevät kehittymään kestävän liiketoiminnan osaajiksi, sekä tuomaan omaa osaamistaan esille projekteissamme heti alusta lähtien”, kertoo puolestaan Onnin perehdytyksestä vastaava Consultant Elina Seppä.

Onni opiskelee Helsingin yliopistossa ympäristö- ja luonnonvarataloustiedettä. Opintojen myötä kertyneen relevantin toimialaosaamisen lisäksi Onnin vahvuus on asiakaslähtöinen ongelmanratkaisu, joka on peräisin monipuolisesta työkokemuksesta asiakaspalvelutehtävissä. Ennen Korkialle tuloa Onni on ollut töissä mm. pankkiirina Nooa Säästöpankissa, palvellen sekä henkilö- että yritysasiakkaita.

”Pääsin ilokseni heti mukaan mielenkiintoiseen kansainvälistymisprojektiin, vaikka aloitin työt vasta äskettäin. Odotan innolla pääseväni näkemään, millaista arki kestävän liiketoiminnan konsulttina on”, täydentää Onni.

Disa on aloittanut ensisijaisesti resurssiviisaan teollisuuden ja päästöttömän liikenteen hankkeissa ja Onni puolestaan liikenteen ja uusiutuvan energian hankkeissa. Lukuvinkeistä voit lukea lisää konsultoinnin viimeaikaisista teoista!

 

Lukuvinkkejä

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Yhteydenotto

Saammeko lähettää sinulle kuulumisia?

Emme spämmää. Lähetämme sinulle 1-2 kuukauden välein mm. sijoitustiimimme kattavan markkinakatsauksen, asiantuntijoidemme sekä vieraskynien kommentteja ajankohtaisesta teemoista sekä Korkian kuulumisia. Voit perua tilauksen koska tahansa.