Konsultoinnin asiantuntijatiimimme on saanut täydennystä tammikuun alussa, kun Elina Seppä, Toni Tenlenius ja Antti Kummunmäki aloittivat tehtävissään Helsingin toimipisteessä.

Takanamme on vauhdikkaan kasvun syksy, ja olemme iloisia saadessamme joukkoomme nyt kolme kyvykästä uutta osaajaa”, kommentoi konsultoinnin Executive Vice President Turkka Oksanen.

Analyytikkona aloittaneella Elinalla on taustaa energia-alasta erityisesti investointianalyyseistä ja EHSQ-hallinnasta energia- ja valmistavan teollisuuden parista. Hän tuo Korkialle energia-alan toimialaymmärryksensä lisäksi analyyttisen otteen työstää asiakkaiden ajankohtaisia haasteita.  

Juniorikonsultteina aloittavat Toni ja Antti puolestaan viimeistelevät maisteriopintojaan kauppakorkeakoulussa, Toni Aalto-yliopistossa ja Antti Turun yliopistossa. Toni opiskelee taloustiedettä ja energiaratkaisuja, ja haluaa teoillaan edistää yritysten menestystä tulevaisuudessa – kestävää tulevaisuutta rakentaen. Antti on erikoistunut toimitusketjujen hallintaan ja ympäristötieteisiin.  

”On mahtavaa päästä oppimaan lisää uuden kasvun rakentamisesta kestävään kehitykseen linkittyvien murrosten pohjalta. Odotamme innolla pääsevämme näkemään konsultoinnin arkea ja tulevia tehtäviä”, Toni ja Antti vetävät yhteen.  

Millaisissa hankkeissa Elina, Toni ja Antti työskentelevät jatkossa? Lue lisää viimeaikaisista teoistamme alta lukuvinkkien kohdalta.

 

Korkia on kansainvälisesti toimiva sijoittamiseen ja yritysten kehittämiseen erikoistunut yritys, jonka toiminnan keskiössä on kestävän kehityksen edistäminen. Asiakkaamme ovat kotimaisia ja kansainvälisiä sijoittajia, yrityksiä ja instituutioita. Liikkeenjohdon konsultoinnin tiimimme toteuttaa laaja-alaisesti projekteja, jotka usein saavat alkunsa markkinamurrosten aikaansaamista kasvun ja kilpailuedun mahdollisuuksista, joita autamme asiakkaitamme lunastamaan. Erityisesti olemme keskittyneet uusiutuvien energioiden, kiertotalouden ja liikenteen sektoreille.   

Lukuvinkkejä

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Yhteydenotto

Saammeko lähettää sinulle kuulumisia?

Emme spämmää. Lähetämme sinulle 1-2 kuukauden välein mm. sijoitustiimimme kattavan markkinakatsauksen, asiantuntijoidemme sekä vieraskynien kommentteja ajankohtaisesta teemoista sekä Korkian kuulumisia. Voit perua tilauksen koska tahansa.