Lahden alueen yritysten testattavaksi on auennut uusi Green Deal Office –palvelu. Palvelun keskiössä on verkkoalusta, joka avaa eurooppalaisen vihreän kasvun ohjelman aikaansaamia muutoksia yritysten toimialoilla, sekä auttaa yrityksiä tunnistamaan itselleen soveltuvat Green Deal -rahoitusmahdollisuudet.
EU:n Green Deal on Euroopan komission kasvustrategia, jonka tavoitteena on kestävä talous ja hiilineutraali Eurooppa vuonna 2050. Uudella kasvuohjelmalla markkinoille ohjataan satoja miljardeja euroja rahoitusta kestäviin investointeihin ja kehityshankkeisiin sekä uudistetaan toimintaympäristöjä. Suomalaiset pk-yritykset ovat perinteisesti olleet muiden jäsenmaiden yrityksiä heikompia hyödyntämään EU:n kehitys- ja rahoitusmahdollisuuksia. Green Deal -ohjelma tuo myös kansalliselle tasolle toimintaympäristömuutoksia, joihin suomalaisten yritysten ja toimialojen on hyvä varautua ajoissa.
”Olemme tunnistaneet Korkialla, että yritykset eivät tunne Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa eli EU Green Dealia, vaikka sillä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia suomalaisten yritysten toimintaympäristöön. Green Deal sisältää regulaatiomuutoksia, joihin tulee kyetä vastaamaan, mutta ennen kaikkea paljon vihreää kasvua tukevia mahdollisuuksia, joihin jokaisen yrityksen tulisi tarttua. Haluamme osaltamme välittää tätä tietoa yrityksille ymmärrettävällä ja selkeällä tavalla”, kertoo Korkian EU Green Deal -asiantuntija Eerik Klemetti.
Palvelua kehitetään pilotoimalla Lahden alueen yritysten kautta. ”Keräämällä käyttäjäkokemuksia ja kehittämällä palvelun toiminnallisuuksia, verkkosivuston rakennetta sekä sisältöjä näiden mukaisesti voimme varmistaa, että palvelu tukee aidosti yritysten tarpeita”, Klemetti jatkaa.
”Lahti haluaa vahvistaa asemaansa kansainvälisenä kestävän liiketoiminnan keskittymänä. Green Deal Office -palvelu on osa yritysten palveluverkostoa. EU:n uusien kestävän kasvun rahoitusvälineiden hyödyntäminen on erittäin tärkeää, ja toiminta Euroopan ympäristöpääkaupunkina antaa siihen hyvät lähtökohdat”, kommentoi Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.
Green Deal Office -palvelua varten haastateltiin syksyn 2020 aikana yli 20 lahtelaista yritystä. Selkeä havainto oli, että yritykset eivät tunne Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa eli EU Green Dealia, vaikka sillä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia suomalaisten yritysten toimintaympäristöön. Green Deal sisältää sääntelymuutoksia sekä ennen kaikkea paljon vihreää kasvua tukevia mahdollisuuksia, joihin yritysten tulisi tarttua. Avattavan palvelun avulla tätä tietoa voidaan välittää yrityksille ymmärrettävällä ja selkeällä tavalla.
Suomen Green Deal Office -palvelua pilotoidaan helmi-maaliskuussa 2021 Lahden aloittaessa vuotensa Euroopan ympäristöpääkaupunkina, minkä jälkeen se laajenee valtakunnalliseksi avoimeksi palveluksi kevään 2021 aikana.