Olen tämän vuoden aikana sukeltanut syvälle kansainvälisen, etenkin Etelä-Amerikan, aurinkoenergiabisneksen syövereihin. Markkinat ja niissä eri rooleissa toimivat yritykset ja sijoittajat ovat tulleet tutuksi niin Chilessä, Brasiliassa kuin Kolumbiassakin.

Samalla olen joutunut muokkaamaan aikaisempia käsityksiäni ja liiketoiminnan oletuksia, sillä olen tottunut siihen, että viime kädessä sijoittaja on kuningas, joka asettaa ehdot ja muut asettuvat riviin niiden mukaan. Sijoittajat jakavat niukkuutta. Mutta miten käy markkinan, kun raha ei olekaan niukkuus?

”Mutta miten käy markkinan, kun raha ei olekaan niukkuus?”

Aurinkoenergian kohdalla perinteinen sijoittaja-asetelma ei kaikilla markkinoilla päde. Vähäriskistä ja suhteelliseen hyvää, säännöllistä tuottoa tarjoaviin aurinkoenergiahankkeisiin on tarjolla paljon enemmän rahaa kuin on aidosti hyviä hankkeita. Niukkuutta jakavatkin hankekehittäjät ja heidän sekä sijoittajien välissä toimivat aurinkovoimaloita hallinnoivat kumppanit. Näin siis ainakin Etelä-Amerikassa.

Viime keväänä toteutettu chileläisen projektikehitys- ja hallinnointiyhtiön yritysosto nosti Korkian aurinkoenergiaosaamisen uudelle tasolle. Järjestelyn myötä Korkia hallinnoi nyt yli 80 MW (vastaa noin 80 milj. euroa) tuottavia aurinkoenergialaitoksia Latinalaisessa Amerikassa. Määrä vastaa noin kahta kolmasosaa koko Suomen aurinkosähkökapasiteetista.

Laajennamme Korkialla parasta aikaa aktiivisesti Chilestä alkanutta aurinkovoimalaitosten hallinnointiliiketoimintaamme. Uskomme, että pystymme kaksinkertaistamaan volyymimme seuraavan vuoden aikana.

Kauttamme kulkee valtavasti hankevirtaa ja sormemme ovat vahvasti markkinoiden pulssilla. Olen viime aikoina ollut usein mukana tilanteissa, joissa joudumme miettimään, minkä sijoittajan kanssa minkäkin hankeen haluamme toteuttaa ja ostaa. Suuretkin kansainväliset ammattisijoittajat kilpailevat siitä, kuka parhaat hankkeet saa.

Sijoittajat tarvitsevat kumppaneita, jotka ovat syvällä kohdemarkkinassa ja joilla on paikalliset tiimit, jotka kykenevät tuomaan parhaat hankkeet ja pyörittämään laitosportfolioiden hallintaa tehokkaasti ja sijoittajien tuotto maksimoiden. Aurinko paistaa kaikille, jotka ovat mukana, mutta parhaisiin tuloksiin päästään heittämällä kruunut sivuun ja toimimalla yhdessä, kumppaneina.

Lukuvinkkejä

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Yhteydenotto

Saammeko lähettää sinulle kuulumisia?

Emme spämmää. Lähetämme sinulle 1-2 kuukauden välein mm. sijoitustiimimme kattavan markkinakatsauksen, asiantuntijoidemme sekä vieraskynien kommentteja ajankohtaisesta teemoista sekä Korkian kuulumisia. Voit perua tilauksen koska tahansa.