Syyskuun osakemarkkinoiden hötkyily loppui hetkeksi, kun Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitea piti ohjauskoron odotetusti ennallaan. Fedin päätös ei ollut yksimielinen, vaan alueellisten keskuspankkien johtajat olisivat olleet enemmän jo koronnoston kannalla. Seuraava koronnosto-odotus kohdistuu nyt joulukuun kokoukseen.

Nähtäväksi jää, miten ennen joulua tulevat talousluvut tukevat koronnostoa. Yhdysvaltojen työllisyysnäkymät ovat edelleen vahvat ja sitä tukee myös julkaistut luvut, mutta esimerkiksi ostopäällikköindeksit ovat olleet alavireisiä ja odotuksia heikompia. Joulukuun koronnosto ei ole vielä kirkossa kuulutettu.

 

Päähuomio kiinnityy Yhdysvaltain presidentinvaaleihin

Sijoittajien päähuomio keskittyy seuraavan kuukauden aikana Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Ensimmäinen väittely on takana ja Clinton julistettiin ensimmäisen erän voittajaksi. Näyttää siltä, että osakemarkkinat toivoisivat Clintonin voittoa, kun osakekurssit lähtivät aamulla Aasiassa nousuun.

”Valittiin presidentiksi kumpi tahansa , politiikka tuskin muuttuu merkittävästi.”

Valittiin presidentiksi kumpi tahansa, politiikka tuskin muuttuu merkittävästi. Yhdysvalloissa on onneksi edustajainhuone ja senaatti, jotka säätelevät myös poliittista päätöksen tekoa. Donald Trumpin mahdollinen valinta presidentiksi herättää eniten pelkoja Yhdysvaltojen sisäänpäin kääntymisestä ja vapaakaupan esteiden rakentamisesta. Kansainvälinen kauppa on ollut jo pitkään laskussa ja tämä voi hidastaa kaupan käyntiä entisestään.

 

Euroopassa viimeisimmät talousluvut ovat olleet myönteisiä yllätyksiä.

Teollisuuden ostopäällikköindeksi yllätti positiivisesti ja palvelusektorin kanssa yhdistetty ostopäällikköindeksi laski vain hienoisesti. Tämä osoittaa euroalueen talouskasvun etenevän tasaisesti.

Eilen julkaistu Euroopan talousveturin Saksan talouselämän luottamusta mittaava IFO-indeksi nousi korkeimmilleen yli kahteen vuoteen. indeksissä nimenomaan tulevaisuuden odotus komponentti yllätti positiivisesti. Hyvät IFO-luvut tukevat näkemystä talouden odotettua vahvemmasta kasvusta.

 

Kehittyvät markkinat edelleen nousussa

Osakemarkkinoiden kurssien nousu on ollut voimakkainta kehittyvillä markkinoilla viimeisen neljänneksen aikana. Parhaiten on tuottanut Brasilian osakemarkkinat, jotka ovat nousseet yli 18 %. Nousun takana on ollut raaka-aineiden hinnan nousu ja poliittisen tilanteen selkeytyminen, kun presidentti Dilma Rousseff erotettiin virasta.

Kiinan osakemarkkinat ovat myös toipuneet hyvin kesäkuun pohjista. Nousua on kertynyt  lähes 18 %. Alkuvuoden pelot ovat kaikonneet, kun keskushallinto on lisännyt elvytystä tukeakseen talouskasvua. Huoleksi on tullut luottojen raju kasvu suhteessa talouskasvuun. Huoli ei sinänsä ole uusi, koska kasvuvauhti on ollut nopeaa jo vuosia.

Kiinan talouskasvu on edelleen nopeaa noin 7 %, mikä taas auttaa pankkisektorin ongelmien ratkaisemisessa. Kiinan kokonaisvelka suhteessa Euromaihin ja Yhdysvaltoihin on pysynyt samalla tasolla, koska Kiinan valtiolla on vähän velkaa. Myös ulkomainen velka on vähäistä.

Lukuvinkkejä
Yhteydenotto

Saammeko lähettää sinulle kuulumisia?

Emme spämmää. Lähetämme sinulle 1-2 kuukauden välein mm. sijoitustiimimme kattavan markkinakatsauksen, asiantuntijoidemme sekä vieraskynien kommentteja ajankohtaisesta teemoista sekä Korkian kuulumisia. Voit perua tilauksen koska tahansa.