Viime viikon lopulla Britannian tuleva EU-kansanäänestys hermostutti markkinoita, kun mielipidetiedustelujen perusteella Brexitin eli EU:sta eroamisen kannattajat olivat päässeet niukasti niskan päälle. Euroopassa osakekurssit laskivat viime viikolla lähes 3 % ja lasku jatkui vielä maanantaina lähes 2 %. Eurooppalaisten osakemarkkinoiden volatiliteetti on noussut viime vuoden elokuun tasoille, mikä kertoo sijoittajien kasvavasta hermostuneisuudesta.

Pitkät korot ovat olleet voimakkaasssa laskussa. Turvasatamakysyntä etenkin Saksan valtion lainoihin on laskenut Saksan 10- vuotisen lainan koron historiallisesti negatiiviseksi. Brexit-Bremain äänestykseen on nyt reilu viikko aikaa ja kantansa päättämättömien määrä on vielä noin 10 %. Itse äänestyksessä voi käydä miten vain.

Fed kokoustaa tällä viikolla päättämään korkopolitiikasta. Korkomarkkinoiden hinnoittelema todennäköisyys tämän viikon keskiviikon koronnostolle on olematon. Surkeat työllisyysluvut laskivat myös heinäkuun koronnosto-odotuksia. Viimeisimmässä puheessaan pääjohtaja Yellenin positiiviset kommentit Yhdysvaltain talouden kehityksestä antavat odottaa kahta koronnostoa tälle vuodelle, mutta ne tulevat ajoittumaan syksyyn.

Yhteydenotto

Saammeko lähettää sinulle kuulumisia?

Emme spämmää. Lähetämme sinulle 1-2 kuukauden välein mm. sijoitustiimimme kattavan markkinakatsauksen, asiantuntijoidemme sekä vieraskynien kommentteja ajankohtaisesta teemoista sekä Korkian kuulumisia. Voit perua tilauksen koska tahansa.