Elokuu on edennyt sijoitusmarkkinoilla rauhallisissa merkeissä. Brexitin jälkeen sijoittajien usko on palannut ja riskinottohalukkuus on kasvanut. Euroalueen talouden ennakoivissa indikaattoreissa, kuten ostopäällikköindekseissä, Brexitillä ei ole ollut tähän mennessä vaikutusta. Luvut ovat pysyneet hyvällä, maltillista kasvua ennakoivalla tasolla.
Euroopan osakemarkkinat ovat elokuun alun tasoilla. Yhdysvalloissa osakkeet ovat pysyneet kaikkien aikojen huipun tuntumassa hyvän tuloskauden jälkeen.
Riskinottohalukkuuden palautuminen on näkynyt erityisesti kehittyvien markkinoiden osakemarkkinoilla, joihin on alkanut virrata sijoittajien varoja. Kehittyvien markkinoiden osakkeet ovat tuottaneet selvästi paremmin kuin kehittyneiden markkinoiden.
Kehittyvien markkinoiden osakkeita kuvaava MSCI-Emerging Markets indeksi on noussut elokuussa 3,2 %. Kiina on ollut kirkkain tähti 6,3 %:n nousulla. Kiinan markkinaa on tukenut ilmoitus Shenzhen-Hong Kongin pörssien välisen linkin avaamisesta vuoden lopulla. Shenzenin pörssissä ’uuden talouden toimialat’ eli teknologia-, terveydenhuolto- ja kulutushyödykeyhtiöt edustavat yli puolta markkina-arvosta, mikä erityisesti kiinnostaa sijoittajia.
Keskuspankkien rahapolitiikka on edelleen sijoittajien tarkkailun kohteena. Euroopan keskuspankki on aloittanut osto-ohjelmassaan yrityslainojen ostot ja ryhtynyt myös ’riskisijoittajiksi’. Japani hallitus ilmoitti massiivisesta 250 miljardin euron elvytyspaketista, jolla yritetään saada talous uuteen lentoon ja Englannin keskuspankki lähti myös elvyttämään alentamalla korkoja ja aloittamalla osto-ohjelman.
Yhdysvaltain FED on ainoa keskuspankki, joka harkitsee nyt rahapolitiikan kiristämistä. Pääjohtaja Yellenin puhe vuotuisessa talousviisaiden Jackson Hole -seminaarissa perjantaina tulkittiin siten, että koronnosto olisi varsin todennäköinen jo tämän vuoden puolella. Työmarkkinat ovat USA:ssa jo varsin kireät, kun työpaikkoja syntyy ennätystahtia, palkat ovat nousussa ja työttömyys laskenut alle 5 %. Tämä kaikki luo uskoa talouden hyviin näkymiin ja tukee koronnostoa jo tämän vuoden puolella.