Kaatopaikkojen täyttyessä jätteestä ympäri maailmaa, on Korkian portfolioyhtiö Griffin Refineries löytänyt markkinan jätteen jalostamisesta raaka-aineeksi, polttoaineeksi ja energiaksi. Uuden liiketoiminnan edelläkävijänä yhtiö noteerattiin Business Finlandin Kasvumoottori -kilpailutuksen voittajana, ja sillä on parhaillaan käynnissä sijoituskierros kasvun rahoittamiseksi.
Kuvat miljoonakaupunkien valtavista jätevuorista ja valtamerien jätemuovilautoista ovat piirtyneet ihmisten mieleen. Olemme tilanteessa, jossa kunnallisjätteiden ja muovijätteen määrä kasvaa jatkuvasti ja samaan aikaan maailma on herännyt vaatimaan tehokkaita ratkaisuja jätteiden uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen.
”Globaalin kierrätysmuovin markkinan ennustetaan kasvavan noin 50 miljardiin euroon vuoteen 2024 mennessä.”
Uusi ja edistyksellinen jätteenjalostusratkaisu
”Yrityksemme kehittää, omistaa ja operoi jätejalostamoja, jotka myyvät asiakkailleen jätteestä tehtyä raaka-ainetta, polttoainetta ja energiaa”, kertoo Martti Malmivirta, Griffin Refineries Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
”Griffin Refineries, BESIX-rakennusyhtiö ja paikallinen Tech Group rakentavat Arabiemiraatteihin Umm Al-Quwainin emiirikuntaan Lähi-idän ensimmäisen modernin jätejalostamon. Yli 30 M€ maksava laitos muuntaa valmistuessaan puolen miljoonan asukkaan jätteet sementin valmistuksessa käytettäväksi polttoaineeksi ja raaka-aineeksi”, Malmivirta kertoo.
Griffin on käynyt käsiksi myös jätemuoviin. ”Maailman muovituotanto ja muovijätteen määrä on kasvanut yli 20-kertaiseksi viimeisen 50 vuoden aikana. Globaalista muovijätteestä kierrätetään kuitenkin tällä hetkellä vain yhdeksän prosenttia” Malmivirta toteaa. Kiinan suljettua jätemuovin maahantuonnilta rajansa on eri puolille maailmaa syntynyt iso vaje tarvittavan ja tarjolla olevan kierrätysmuovin käsittelykapasiteetista. Ja tehtävää riittää: globaalin kierrätysmuovin markkinan ennustetaan kasvavan noin 50 miljardiin euroon vuoteen 2024 mennessä.
Merkittävä kasvuala Suomeen
Griffin Refineries luotsaa Plastic Waste Refining Ecosystem -hanketta, joka palkittiin hiljattain yhtenä Business Finlandin Kasvumoottori -kilpailutuksen voittajista. Kilpailutuksessa myönnettiin yhteensä 28,4 miljoonaa euroa pääomalainaa viidelle alustayhtiölle, joiden tavoitteena on merkittävien kansainvälisten kasvualojen rakentaminen.
Globaalien vaatimusten ymmärtäminen ja ratkaisujen sopeuttaminen paikalliseen tilanteeseen on kantanut hedelmää. Nopeasti kasvavassa markkinassa on paljon voitettavaa sekä liiketoiminnallisesti että kestävän kehityksen näkökulmasta.
Griffin Refineriesilla on parhaillaan käynnissä sijoituskierros yhtiön kasvun nopeuttamiseksi.