Portfolioyhtiömme Norsepower Oy:n, maailman johtavan tuuliapupropulsiojärjestelmien tuottajan, rahoituskierros on päättynyt ja yhtiö on kerännyt uutta pääomaa yhteensä 3,6 M€ kasvun vauhdittamiseen.
Kasvurahoituksen ansiosta Norsepower, jonka asiakkaita ovat mm. Maersk Tankers, Viking Line ja Bore, aikoo laajentaa roottoripurjeensa tuotantoa Aasiaan, jossa myös haetaan parhaillaan toimittajakumppaneita. Samalla Norsepower hakee kasvua panostamalla myyntiin ja markkinointiin, tavoitteena kasvattaa entisestään tuuliapupropulsioteknologian tunnettuutta meriteknologiasektorilla. Kolmantena yhtiön tavoitteena on hioa tietokoneohjattavan roottoripurjeensa tuotantoprosessi mahdollisimman kustannustehokkaaksi.
”Tämä rahoituskierros on Norsepowerille jatkumoa uskomattomalle vuodelle, jonka aikana olemme onnistuneesti asentaneet roottoripurjeitamme kahden pioneeriasiakkaamme, Maersk Tankersin ja Viking Linen, aluksille. Haluamme kiittää kaikki sijoittajia, jotka jakavat visiomme ja ovat tukemassa kasvuamme”, kertoo Norsepowerin toimitusjohtaja Tuomas Riski. ”Tavoitteenamme on säilyttää markkinajohtajan asema voimakkaasti kasvavassa suurten merialusten aputuulipropulsiomarkkinassa. Olemme asettaneet kovat tavoitteet teknologiamme kaupallistamiselle ja onnistunut rahoituskierros on edellytys tavoitteiden saavuttamiselle”, Tuomas jatkaa.
Kulunut vuosi on ollut Norsepowerille varsin menestyksekäs. Huhtikuussa 2018 M/S Viking Grace alkoi ensimmäisenä matkustaja-aluksena maailmassa hyödyntämään tuulta Norsepowerin roottoripurjeen avulla, tavoitellen noin 300 tonnin vuotuista polttoainesäästöä. Elokuun lopulla Norsepower kertoi asentaneensa onnistuneesti kaksi 30 metriä korkeaa roottoripurjetta Maersk Pelican –öljytankkerille yhteistyössä Maerskin, Shellin ja UK:n Energiateknologiainstituution kanssa.
Roottoripurje on modernisoitu versio Flettner-roottorista, jonka toiminta perustuu Magnus-ilmiöön. Purjeen pyöriessä sen pinta vetää ilmaa yhdellä puolella pienemmällä paineella kuin toisella puolella, jolloin paine-ero synnyttää työntövoiman, joka liikuttaa laivaa eteenpäin. Ratkaisu soveltuu niin uusille aluksille kuin jälkikäteen asennettavaksi ja se mahdollistaa parhaimmillaan, hyvätuulisilla reiteillä, 20 %:n keskimääräisen säästön polttoaineen kulutuksessa ja päästöissä.
Lisätietoja
Tuomas Riski, toimitusjohtaja Norsepower (tuomas.riski@norsepower.com)
Mikko Kantero, toimitusjohtaja Korkia Venture Insight (mikko.kantero@korkia.fi)