Vastuullisella eli ESG-sijoittamisella viitataan ympäristön, sosiaalisten ja yhtiöiden hallintotapaan liittyvien tekijöiden eli ESG-kriteerien (Environmental, Social and Governance) huomioon ottamista sijoitustoiminnassa. Akateemiset tutkimukset puoltavat kestävän kehityksen huomioimista liiketoiminnassa sekä sijoituspäätöksissä. Vastuullisen sijoittamisen yhtenä aspektina on salkun tuotto- ja riskiprofiilin parantaminen.  

Oxfordin yliopisto ja Arabasque (2015) toteavat yksiselitteisesti, että ”kestävän kehityksen huomioiminen liikkeenjohdon ja sijoittajien päätöksenteossa on taloudellisesti kannattavaa”. Kokoomatutkimuksen mukaan tulot ovat vakaampia, sijoituskulut ovat merkittävästi alhaisempia, liikevoitto on korkeampaa ja osakekurssin kehitys parempaa. Toisen kokoomatutkimuksen (Bassen & al. 2015) mukaan suuri enemmistö tutkimuksista raportoi positiivisia tuloksia vastuullisuuden ja yhtiöiden taloudellisen menestyksen yhteydestä. Mainitut tutkimukset eivät perustuneet vain muutamaan tutkimukseen, vaan kokosivat yhteen yhteensä yli 2200 akateemista tutkimusta vuodesta 1970 lähtien. 

”Hyvän ESG-profiilin yhtiöt ovat kannattavampia, maksavat parempaa osinkotuottoa ja niiden arvostukset ovat korkeammat kuin huonojen profiilien yhtiöt.” 

Useiden sijoitusalalla julkaistujen tutkimusten tulokset ovat samansuuntaiset. Esimerkiksi maailman suurimman osakemarkkinaindeksien tuottajan MSCI:n vuonna 2017 julkaisemassa raportissa, tuoton ja riskin välistä yhteyttä tutkittiin MSCI World -indeksin 1600 yhtiöllä noin kymmenen vuoden ajalta (tammikuu 2007 – toukokuu 2017). Tutkimuksessa tarkasteltiin yhtiökohtaisia ESG-profiileja, joista sektoripohjaiset erot oli neutralisoitu. Johtopäätös oli, että hyvän ESG-profiilin yhtiöt ovat kannattavampia, maksavat parempaa osinkotuottoa ja niiden arvostukset ovat korkeammat kuin huonojen profiilien yhtiöt. 

 

Miksi vastuulliset yhtiöt ovat kannattavampia, maksavat parempaa osinkotuottoa ja niiden arvostukset ovat korkeammat?   

Ensinnäkin hyvän ESG-profiilin yhtiöt ovat tyypillisesti kilpailukykyisempiä ja kannattavampia kuin muut yhtiöt. Tulos selittyy esimerkiksi resurssien tehokkaammalla käytöllä, paremmalla henkilöstöjohtamisella sekä innovatiivisemmilla tuotteilla. Korkean ESG-profiilin yhtiöt kykenevät tyypillisesti vastaamaan muuttuvan maailman haasteisiin pitkällä aikavälillä. 

Toiseksi hyvän ESG-profiili yhtiöiden yhtiökohtainen riski on pienempi kuin muiden yhtiöiden. Pienempi riski selittyy muun muassa vahvemman riskien ja maineenhallinnan kautta, minkä seurauksena hyvän ESG-profiilin yhtiöt esiintyvät harvemmin negatiivisissa uutisotsikoissa esimerkiksi korruption, lapsityövoiman käytön tai ympäristön saastuttamisen vuoksi. 

Kolmanneksi hyvän ESG-profiilin yhtiöiden markkinariski on pienempi. Seurauksena ne saavat rahoitusta edullisemmin, mikä puolestaan johtaa korkeampiin arvostuksiin. Alhaisempi markkinariski selittyy esimerkiksi raaka-aineiden tehokkaalla käytöllä, jonka seurauksena yhtiöt reagoivat vähemmän raaka-aineiden hintojen muutoksiin.  

Alhaista markkinariskiä saattaa selittää myös erään toisen tutkimuksen (Albuquerque & al. 2012)  johtopäätös, jonka mukaan vastuulliset yhtiöt ovat pienempiriskisiä sijoituskohteita talouden suhdanteista riippumatta, koska asiakkaat ovat lojaalimpia vastuullisille brändeille ja vastuullisia arvoja noudattavien yhtiöiden katteet ovat korkeammat. 

MSCI:n mukaan myös ESG-profiilin muutoksella ja taloudellisella kehityksellä on yhteys. Yrityksen paraneva ESG-profiili ennustaa parempaa taloudellista kehitystä, joten sijoittajan kannalta houkuttelevimpia ovat tapojaan parantavat yhtiöt.  

 

”Best in Class” -sijoitusstrategia 

Tutkimusten mukaan käytännössä sijoittajan kannalta toimiva strategia on poimia kaikilta toimialoilta parhaan ESG-profiilin yhtiöt. Näin salkku koostuu hyvän ESG-profiilin yhtiöistä ja samalla varmistetaan riittävä salkun hajautus. 

Esimerkiksi MSCI:n kestävän kehityksen indeksi, MSCI ACWI World SRI (Socially responsible investing) -indeksi, poimii parhaan 25 prosentin ESG-profiilin yhtiöt jokaiselta toimialalta. Kestävän kehityksen indeksi tuotti viimeisen viiden vuoden ajan vuotuisena tuottona 9,5 prosenttia. Samalla aikavälillä MSCI ACWI World eli maailmaindeksi tuotti 8,8 prosenttia. Myös kestävän kehityksen indeksin arvostus oli viime vuoden lopussa korkeampi: sen P/E-luku oli 14 ja maailmaindeksin P/E-luku vastaavasti 13. 

 

Kestävä kehitys – kiihtyvä muutosvoima, jossa myös sijoittajan on syytä olla mukana 

Joissain akateemisissa tutkimuksissa johtopäätöksenä on ollut, että kestämättömillä liiketoimintamalleilla voi päästä lyhyellä aikavälillä parempaan kannattavuuteen ja huonoihin ESG-profiilin yhtiöihin sijoittamalla voi päästä parempiin tuottoihin.  

Tutkimukset kuitenkin puoltavat yksiselitteisesti kestävän kehityksen ja ESG-kriteerien huomioimista pitkäjänteisessä sijoitustoiminnassa. Vastuullisessa sijoittamisessa on loppujen lopuksi kyse paremmasta riskien hallinnasta sekä mahdollisuuksien tunnistamisesta. Nämä puolestaan johtavat parempaan riski/tuotto-suhteeseen sijoitussalkussa.  

 

Kirjoittaja Tuomas Saramäki on Korkian sijoitustiimin jäsen. 

 

Lähteet:

Clark, Gordon L. and Feiner, Andreas & Viehs, Michael. 2015. From the Stockholder to the Stakeholder: How Sustainability Can Drive Financial Outperformance. Univercity of Oxford & Arabesque Asset Management Ltd.

Guido Giese, Linda-Eling Lee, Dimitris Melas, Zoltan Nagy & Laura Nishikawa. 2017. Foundations of ESG Iinvesting: How ESG Affects Equity Valuation, Risk and Performance. MSCI ESG Research LLC.

Gunnar Friede, Timo Busch & Alexander Bassen. 2015. ESG and Financial Performance: Aggregated Evidence From More Than 2000 Empirical Studies. Journal of Sustainable Finance & Investment. Vol. 5:4. 210-233.

 

Korkia on kansainvälisesti toimiva sijoittamiseen, yritysten kehittämiseen ja rahoittamiseen erikoistunut yritys. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2018 noin 8,5 M€, asiakkaamme ovat kotimaisia ja kansainvälisiä sijoittajia, yrityksiä ja instituutioita. Tiimimme koostuu yli 75 asiantuntijasta 9 toimipisteessä ja toimintaamme tukee vahva Advisor-verkosto. www.korkia.fi

Lukuvinkkejä

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Yhteydenotto

Saammeko lähettää sinulle kuulumisia?

Emme spämmää. Lähetämme sinulle 1-2 kuukauden välein mm. sijoitustiimimme kattavan markkinakatsauksen, asiantuntijoidemme sekä vieraskynien kommentteja ajankohtaisesta teemoista sekä Korkian kuulumisia. Voit perua tilauksen koska tahansa.