Kestävän kasvun vauhdittaja

Olemme sijoittamiseen ja asiantuntijapalveluihin erikoistunut suomalainen yhtiö, jonka ytimessä on edistää kestävää kehitystä. Meille kestävä liiketoiminta ei ole vain hyväntekeväisyyttä tai kompensointia, vaan ennen kaikkea tapa saavuttaa pitkäaikaista kilpailuetua sekä luoda uutta kasvua ja tuottoja. Tarjoamiemme palveluiden tavoiteltuna seurauksena on asiakkaidemme saaman tuoton ja kasvun lisäksi yhteiskunnan kestävän kehityksen edistäminen.

Vastuullisuus on tekoja.

Lue vuoden 2021 vastuullisuustekomme

Jäsenyydet ja sitoumukset

Olemme YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (UNPRI) allekirjoittaja.

 

Olemme yrityksistä, yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja kaupungeista koostuvan Climate Leadership Coalitionin jäsen.

Olemme Suomen vastuullisen sijoittamisen yhdistyksen Finland’s Sustainable Investment Forum ry:n jäsen.

 

Kehitämme sijoitustoimintamme vastuullisuutta ja raportoimme sen vaikutuksista

Olemme YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (UNPRI) allekirjoittaja. Allekirjoittajana olemme sitoutuneet kehittämään sijoitustoimintamme vastuullisuutta ja raportoimaan esimerkiksi ESG-kriteerien eli ympäristö- ja yhteiskuntavastuun sekä hallintotapaan liittyvien asioiden integroinnista sijoitustoiminnassamme.

Otamme huomioon vastuullisuuden rahastojen valinnassa. Sijoitamme kolmansien osapuolten hallinnoimien indeksi- ja aktiivirahastojen kautta. Aktiivisesti hoidetuilta rahastoilta edellytämme YK:n kestävän kehityksen periaatteiden allekirjoittamista. ESG-kriteerien ja hiiliriskien arvioinnissa hyödynnämme Morningstarin rahastoista koostamaa ESG- ja hiiliriskidataa. Käyttämämme hiiliriskimittari kertoo, miten hyvin sijoituksemme ovat valmistautuneet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Hiiliriski- ja ESG-profiilin lisäksi käytämme täydentäviä tietoja ja keskustelemme rahastojen salkunhoidon kanssa kokonaisvaltaisemman kuvan saamiseksi rahastojen vastuullisuudesta.

Voit lukea lisää Korkian kestävän sijoittamisen periaatteista sekä haitallisten kestävyysvaikutusten huomioinnista alla olevista linkeistä.

Kestävän sijoittamisen periaatteet

Haitallisten kestävyysvaikutusten huomiointi

UUTISIA

Viimeisimpiä uutisia ja onnistumisia