Kauppalehden pääkirjoitustoimittaja Matti Kankare kirjoitti kolumnissaan, että mineraalivarat eivät riitä globaaliin vihreään siirtymään ja kaikkea – mukaan lukien kaivoksia – tarvitaan enemmän (KL 11.8.).
Kolumnissa siteerattujen tutkimusten mukaan sähköajoneuvojen ja muilla ratkaisuilla korvattavien ajoneuvojen määrää on merkittävästi aliarvioitu, minkä vuoksi myös arvio tarvittavan sähköverkon koosta on liian alhainen.
Lisäksi tällä hetkellä tiedossa olevat mineraalivarat eivät riitä kattamaan maailmanlaajuisesti edes yhtä sukupolvea sähköautojen akkuja ja niiden energian varastointia nykyisenlaisessa globaalissa teollisessa ekosysteemissä.
Nykyisten akkuteollisuuden resurssi- ja teknologiahaasteiden esiin nosto on tärkeää, mutta samalla on hyvä muistaa, että akkumateriaalien resurssivarannoiksi lasketaan usein vain tunnistetut varannot ja akkuratkaisuiksi nykyisellään kaupallisessa mittakaavassa olevat varastointiratkaisut.
Tiedossa kuitenkin on, että jatkossa ratkaisujen kirjo on huomattavasti monipuolisempi kuin mihin useammissa tutkimuksissa viitataan. Nykyiset akkuteollisuuden ympäristö- ja resurssihaasteet aina kaivostoiminnasta asti pakottavat etsimään ratkaisuja kuopan reunan toiselta puolelta.
Esimerkiksi tälläkin hetkellä tutkitaan suolan, hiekan ja useiden biopohjaisten materiaalien soveltuvuutta laajamittaisesti hyödynnettäviksi sähkön varastoimisessa. Kehitystie ei ole lyhyt ja nopea, mutta esimerkiksi suomalainen Stora Enso on kehityksessään pitkällä ligniinipohjaisen, grafiittia korvaavan sormipariston kehityksessä.
”Akkumateriaalien resurssivarannoiksi lasketaan usein vain tunnistetut varannot ja akkuratkaisuiksi nykyisellään kaupallisessa mittakaavassa olevat varastointiratkaisut.”
Liikenteen sähköistämiseen tarvitaan runsaasti vielä nykyisiä tunnistettuja hupenevia akkumineraalivarantoja, mutta on hyvä muistaa, että sähköautot toimivat jatkossa myös sähkövarastoina. Tällöin akkukapasiteetin ja -resurssien käyttö monipuolistuu. Tästä pitää huolen markkinoiden tarve löytää sähkölle varastointikapasiteettia ja toisaalta nopea teknologinen kehitys.
Näkyvissä oleva akkumateriaalien resurssiniukkuus vahvistaa akkujen kierrätystä, entistä tehokkaampien ratkaisujen kehittämistä ja arvokkaiden materiaalien talteenottoa ja uudelleenkäyttöä.
Ehkäpä lähitulevaisuudessa yhä useampi meistä havahtuu järjettömyyteen liikuttaa keskimäärin yhtä 80 kiloa painavaa ihmistä toista tuhatta kiloa painavalla moottorisoidulla metallilaatikolla. Tämäkin oivallus voi tehostaa resurssien käyttöämme.
Kaivosteollisuuden ympäristö- ja resurssihaasteita ei voi kieltää, mutta koko ala on ottamassa lisää isoja askelia vihreämpään suuntaan. Suomi pyrkii olemaan niin uusien akkumateriaalien kuin myös vihreämmän kaivosteollisuuden kehityksen edelläkävijä. Esimerkiksi Geologian tutkimuskeskus GTK kehittää omaa Mintec 2.0 testiympäristöään globaalistikin merkittävän vihreän kaivosteollisuuden osaamis- ja kehityskeskittymän rakentamiseksi.
Edessä on siis paljon haasteita ja missään nimessä vihreä siirtymä ei tältä osin ole niin suoraviivaista, kun on ajateltu. Myös ymmärryksemme sähköistämisen synnyttämistä ympäristöhyödyistä voi olla puutteellinen, mikä nostaa esille tarpeen tarkastella nykyistä toimintaa kriittisemmin ja samalla kiihdyttää radikaalien innovaatioiden kehitystä.
Syyttely ja osoittelu eivät tässäkään auta, vaan kaikkien voimavarojemme keskittäminen jatkuvaan menetelmien kehittämiseen. Vanhat keinot eivät aina riitä ja silloin tarvitaan uusiutuvia – ja siihen me haluamme uskoa.
Eerik Klemetti
Vice President, Korkia Consulting
Julkaistu 22.8.2022 Kauppalehden mielipidekirjoituksena