2.11.2016
Ohjelmistorobotiikan guru, brittiprofessori Leslie Willcocks vieraili Helsingissä Digital Workforce -yrityksen seminaarissa. Willcocks murskaa sekä alan kauhukuvat että kovimmat ylistyslaulut.
Ohjelmistorobotiikalla (Robotic Process Automation, RPA) tarkoitetaan ihmisten hoitamien rutiininomaisten työtehtävien automatisointia.Ohjelmistorobotti on tyypillisesti osa ohjelmistoa, jolle opetetaan liiketoimintaprosessien tehtävät. Se toimii käyttäjän roolissa hyödyntäen nykyjärjestelmiä. Toisin sanoen ohjelmistorobotti on tietotyön rutiineja suorittava, tietojärjestelmien käyttäjiä jäljittelevä ohjelmisto. Robotti oppii ihmisen toimintaa seuraamalla ja virhetilanteen kohdatessaan se toimii sille annettujen sääntöjen mukaisesti.
Alan maailmanlaajuiseksi markkinaksi arvioidaan tällä hetkellä noin kaksi miljardia euroa. Kasvuksi ennustetaan 2020-luvulle asti yli 60 prosenttia vuodessa. Ala on rantautunut myös Suomeen ja kokeiluja on tehnyt jo esimerkiksi pankkikonserni Nordea ja valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeet.
Aiheen ajankohtaisuudesta kertoo Digital Workforcen seminaarin suosio – koolla oli yli 150 kiinnostunutta. Digital Workforce on ohjelmistorobotiikkaa tarjoava suomalainen kasvuyhtiö, jonka yksi omistajista on Eera Industrial Development.
Lue aiheesta lisää Ylen verkkosivulta.
Katso Ylen tv-uutisten klippi aiheesta. Ohjelmistorobotiikkaa käsitellään 9:39 eteenpäin.