Eeran portfoliossa oleva yhtiö Eera Waste Refining on vaihtanut nimensä.

Griffin Refineries aloitti toimintansa Eera Waste Refining -nimellä vuonna 2016 visiona rakentaa, ylläpitää ja irtautua jätteenkäsittely- ja waste-to-energy-laitoksista pääasiassa OECD-alueen ulkopuolella.

Kaikki kehitystyö Eera Waste Refiningia varten tehtiin perustajayhtiön Eera Industrial Developmentin omalla riskillä vuodesta 2013. Tämä näkyi myös yhtiön nimessä.

Nyt, kuten moni startup, yhtiö on kehittynyt. Olemme oppineet ja saaneet uusia näkökulmia markkinoilta, asiakkailtamme ja yhteistyökumppaneiltamme. Nämä näkökulmat ovat auttaneet meitä kehittämään uuden uniikin jalostamokonseptin, joka yhdistää kierrätysmuovit ja jätepolttoaineiden tuotannon, ja tällaisia jalostamoja haluamme yhteisomistaa ja operoida.

Tämä oli mullistava hetki meille ja halusimme sen näkyvän myös ulospäin. Siksi vaihdoimme nimemme Griffin Refineriesiksi.

Griffinit eli aarnikotkat ovat legendaarisia taruolentoja, jotka vartioivat mittaamattomia aarteita. Meille jäte on aarre – hyödyntämätön globaali resurssi. Uniikin jalostamokonseptimme avulla voimme tuottaa raaka-aineita, polttoaineita ja energiaa jätteestä.

Me Griffin Refineriesilla luomme arvoa jätteestä globaalisti.

Lukuvinkkejä

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Yhteydenotto

Saammeko lähettää sinulle kuulumisia?

Emme spämmää. Lähetämme sinulle 1-2 kuukauden välein mm. sijoitustiimimme kattavan markkinakatsauksen, asiantuntijoidemme sekä vieraskynien kommentteja ajankohtaisesta teemoista sekä Korkian kuulumisia. Voit perua tilauksen koska tahansa.